6.9.2012

6.9.-12

Yksinäinen nainen istui keittiössä
nojasi käteensä ja tuijotti ikkunan läpi

Ulkona satoi
ja surumielinen katse kasvoillaan
nainen mietti, kuka muistaisi.
jos jotain tapahtuisi

Kuka tulisi sairaalaan katsomaan
Kuka ottaisi kädestä kiinni
Kuka auttaisi kauppareissuissa
nainen mietti, muttei keksinyt

Hän tuijotti vielä hetken ulos sateeseen
Sitten hän nousi, käveli olohuoneeseen
Valssasi huolettomasti aamunkoittoon saakka.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moni on niin yksin, ettei tiedä, kuka auttaisi. Harva on kuitenkaan näin rohkea, kuin tämä runon nainen. Hieno nainen, tanssii murheet ja huolet pois.

arleena kirjoitti...

Yksinäisyys laittaa pohtimaan. Asiat selviävät usein parhain päin.

Careliana kirjoitti...

Minusta tässä oli jotain riemastuttavaa! Onhan se iso ja tärkeä asia pohdittavaksi, että kuka sitten oikeasti muistaa ja välittää, kun on ihan yksin ja avuton - mutta loppujen lopuksi sitten kuitenkin tämä hetki, laulu ja tanssi, on tärkeämpää!

Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen säkeistö saa lukijan näkemään naisen ja hymy nousee huulille, vaikka ensimmäisten säkeistöjen jälkeen oli lähes kyynel silmässä. Hieno muutos.