21.5.2010

"Viikonloppu" 20.5.-10

Taas se alkaa
heti lopun jälkeen

Halu juosta ulkona
mennä minne tahansa
Lähteä ulos tai johonkin
Pois täältä
neljän seinän sisältä.

Ylihuomenna totean
mököttäneeni sisällä
koko perhanan kaksipäiväisen.

20.5.2010

"Hienon kissan hassut toimet" 20.5.-10

Kissa kieriskelee,
piehtaroi kukkapenkissä
Pyydystelee kärpäsiä
karvaisilla käpälillään

Haukottelee syvään
Hyppää syliin
ja painaa otsansa
omaani vasten.
Kun sitä rapsuttaa korvan takaa
tai niskasta
Se pörisee kuin kimalainen.

16.5.2010

"Sana ylittää sillan" 16.5.-10

Suusta suuhun, tai korvaan. Kuiskaus kaikuu mielestä toiseen, läpi vihertävän ja harmaan kaupungin. Tuuli kuljettaa sitä, lehdet havisevat, ihmiset mutisevat sen seitsemää kirjainta kuin mantraa jolla tappaa paha. Sitä se onkin, sen tieltä väistyy kaikki mitä se ei tahdo kiertää, se ei jätä mitään huomaamatta. Se on jotakin, mikä on ollut olemassa aivan alusta saakka, on olemassa aivan loppuun ja ylikin, pysyen yhtä kirkkaana ja vahvana, heikentymättä koskaan.

Ihmisten joukossa kulkee sana, yksin ilman muita, muttei silti erakkona. Vesi sen alla levittää laineillaan vaimeaa viestiä kuuroille korville. Askeleet taputtavat sille rytmiä, kun se kiemurtelee läpi ihmismassojen ja istahtaa joen reunalle nuoren miehen viereen. Se ujuttautuu tämän aivoihin ja jättää olemuksensa kaikumaan sinne.

Miehen huulet liikkuivat kuiskaten yhden ainoan sanan:
"Rakkaus."

"Taide" 16.5.-10

Kuollutta solukkoa
Elämän kantapäistä

Suolaton kyynel
sokean silmästä

Hippejä sotarintamalla

Umpikuurojen ulkoilmakonsertti

"Eteenpäin" 16.5.-10

Miten tahtoisinkaan
Jättää aivot lepäämään
ja vain lähteä

Kävellä eteenpäin
Koko maailma tilaa
Koko maailma aikaa

Nähdä
mihin olemmekaan tulleet.

14.5.2010

"Vaino" 14.5.-10

Joka hetki
kun ylitän suojatien
Kun hyppään veteen
Kun istun pyörän satulaan
ja poljen

Vaikka makoilisin peiton alla
lukemassa hyvää kirjaa
Tai nukkumassa

Minun silmäluomieni takana
ainoa joka liikkuu
vainoten, odottaen
on itse pimeys, olemattomuus.
Kuolema.

7.5.2010

"Hiljaisuus kertoo eniten" 6.5.-10

Eläisinkö kuolleena
rajamaiden takana
Tietämättä mikä olen,
jyvä vaiko akana?

Päättyykö maailma
samalla kuin elämä?
Jatkuuko vaellus,
jossain, kaukana, pois?

Kantaako siivet
vai huojuuko olevuus?
Joskus hiljaisuus
kertoo eniten.

Kaupungissa pimeää,
turvatonta, hämärää.
Kädet taskussa,
katse maassa.
En jaksa välittää.

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
Ei kuuntele muita
vaan huutaa ne alleen.

Onko ihmisyys pahe
lahja
vai kirous?

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
vaikkei sanoisikaan
yhtään mitään

Puolta tavua pitempää.

1.5.2010

"Hamsterin ruokahetki" 1.5.-10

Armotonta vipellystä
Viiksikarvan väpätystä
Jokin tuoksuu, mitä ruokana?
Perunaa ja kukkakaalia!
Huomenillalla
jäljellä vain kippo
Ja hiukan kuivunutta Pilttiä.

"Tivoli" 1.5.-10

Pyörittää, pyörittää
painaa pääni vasten penkkiä
Kädet ilmassa
Jalat vapaana
Silmät suljettuina
tai auki, miten vain.

Kunnes tajuan taas ajattelevani
samaa rataa
kuin muutenkin

Mutta maailmanpyörä ei hajoa.