"Uusi vuosi, vanhaa kuraa" 31.12-10

Siellä ulkona neljäsluokkalaiset
ampuvat alaikäisinä rakettejaan
Minä istun sisällä
ja suunnittelen pähkinänkuorista
dinosauruksia
Kuuntelen naista joka elää vapaaherran elämää.

"Lasienkeli" 29.12.-10

Lasienkeli
Sinä siro ja kaunis
Jonkun taidolla tekemä

Lasienkeli
Löysin sinut maasta
Yritit lentää kivikon yli
vaikka siivistäsi lohkeili paloja

Lasienkeli
joku ei pitänyt sinua arvossa
Jonkun mielestä olit vain
sulatettua hiekkaa
arvotonta roinaa
Mikä typerys hän olikaan

Lasienkeli
En anna sinun hajota
Paikkaan siipesi vaikka saisin haavoja
Kiroan ikuisesti sitä
joka päästi sinut putoamaan.

"Hieno aloitus päivälle" 13.11.-10

Radiosta soi Ultra Bra
Minä painauduin pieneksi
ja itkin

Lehdessä luki että joku on kuollut
En herännyt hälytysajoneuvoihin
vaikka viideltä
Piha oli ollut täynnä.

(Naapuritalossa tapahtui viime yönä. R.I.P vaikken sinua tuntenutkaan.)

"Pimeää" 10.11.-10

Pimeässä huoneessa on pimeää koska siellä ei ole ikkunoita eikä lamppuja. Joku sammutti yön viimeisen kynttilän ja jäljelle jäi pimeys. Pimeydestä kuuluu ääniä, jotka eivät oikeasti ole siinä, vakuutan itselleni. Minun kiero mieleni vain kuvittelee kaiken. Ei, minä olen yksin, täysin äänieristetyssä huoneessa ja voin aistia vain oman ruumiini äänet - sykkeen ja verenkierron ujelluksen. Olen yksin, huudan pääni sisällä. Olen totaalisen yksin, sillä minulla ei ole ketään.
Joku koskettaa ja olen varma että se on suojelusenkeli. Ne ovat paikalla vielä silloinkin kun enkelit jättävät. Sykkeeni kiihtyy ja olen varma että kehoni räjähtää kaikessa pimeydessä, että minä kuolen pian. Mutta se jokin pitää olkapäistäni kiinni eikä anna lähteä, minun silmiäni polttavat kyyneleet. Ne ovat ilon asialla. Ilon ja pelon.

En tahdo lähteä, sanon itselleni.
En nyt, kun vielä on aikaa.

"Kipu" 10.11.-10

Todellista
Pysyvää
Kaunista

Aliarvostettua ja vihattua
Vaikka siitä oppiikin nauttimaan
Jos se on siinä vieressä
ja kuuntelee.
Ei se tee tahallaan pahaa
ihmisluonto ei vain kestä
erilaisuutta.

Kivusta kaikki alkoi
ja kipuun kaikki myös loppuu.

"Muistoja" 23.10.-10

Tunti musiikkia
Tunti kesää
Tunti muistoja
Tunti aurinkoa

Ilotulitusonnettomuus ja vuotava teltta
Hyviä bändejä, hyvä seura ja muikut


Pimeä syksy, sade ja pakkaset

21.10.-10

En kuule ellet sinä sano
En tiedä ellet sinä kerro

Sittenkään en tahtoisi uskoa
Vain unohtaa

Miten niin muka kerroit
en minä tiedä siitä mitään.

"Punainen on kaunis väri" 21.10.-10

Vedetään ranteet auki
vedetään
ja valitetaan sitten

Vedetään ranteet auki
kumiankalla

Vedetään ranteet auki
ja tehdään verestä mustetta

Vedetään ranteet auki
ja ratkiriemukkaasti
piilotellaan likaisia nastoja

19.10.-10

Tänäänkin jaksoin lähteä
ulos
kylmään
pimeään
sateeseen

Koska alamäkien jälkeen on jotakin mitä odottaa.

18.-19.10.-10

Onko ruoho vihreämpää
pensasaidan toisella puolen?

"Ei", he sanoivat
"Siellä on kellanvihreää."
Mutta minähän olen aina pitänyt ruskasta.

Silloin en muistanut
kuinka kylmiä syksyt ovat
Minä en muistanut
kuinka jalat uppoavat mätäneviin lehtiin
Enkä sitä, miten siilin päälle tallaaminen sattuu ---

Sisälle
sillä enhän minä tarkoittanut satuttaa.

Kuoleman korjatessa satoaan
en ollut vielä valmis
Olen tässä kai keväälläkin
kitukasvuisen puun turha hedelmä

Ajatusten syyttävä äänimatto,
tiivis,
kuin kasa lehtiä
kasa murrettuja värisävyjä
Murrettuja sydämiä

Sanoo, kaikki on minun vikani
muiden vika.
Sanoo, ettei pitäisi surra
sillä tämä on vasta lopun alkua.
Sanoo, valita sitten
kun tämä huonokin elämä valuu sormiesi välistä

Sanoo, iloitse nyt
sitä iloasi
jota tuntisit hänen puolestaan
jos se ei tekisi sinulle kipeää

Silti kivunkin edessä on oltava vahva.

Minä olen ollut vahva.
Minä olin vahva
Mutta vahvakaan ei ollut ikuinen
tämän kaiken ollessa niin kuluttavaa

Olen heikko
Olen merkityksettömyys
Olen huono ihminen,
lasivillassa kasvatettu lellilapsi




Se vain tekee niin kipeää olla sairas.


Henkisesti.

"Kolmekymmentä" 30.9.-10

Minä voin hymyillä
peilille



Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen

"Luolassa" 22.9.-10

Luolan seinämät ovat noin kahden metrin päässä toisistaan.
Seison hämärän ja pimeyden rajamailla ja koitan löytää vielä muutaman radioaktiivisen koppakuoriaisen - ne suuntaavat aina ulospäin. Kivikautisen hautausmaan ummehtuneeseen mutta rakkaaseen tuoksuun sekoittuu vahvan tussin löyhkä joka saa pääni särkemään. Melkein lämpimistä seinämistä voin päätellä ulkopuolella olevan laavaa - sen siitä saa kun menee liian syvälle pysäköintihalliin. Kissat toki vahingoittuvat uteliaisuutensa vuoksi, mutta minä olen ihminen. Ihminen, kuulitteko!?

Äkillinen maan ärtynyt murina tiputtaa katossa roikkuvia suolakristalleja takanani. Minä käännyn ja näen valonkajoa. Noinko lähellä luolan suuaukko olikin? Valo voimistuu vaikken liiku ja petyn. Joku toinenkin on siis eksynyt luolaan...

Jostakin katon pimeydestä lähtee liikkeelle jotakin nahkaista ja pelästynyttä. Lepakoita. Ovatkohan ne koskaan nähneet valoa? En usko etteivät olisi.
Odotan valonlähteen nurkan takaa ja sen se tekeekin: loputon virta kuumaa sulaa kiveä. Käännyn juostakseni mutta huomaan multapintaisten seinämien sortuvan.
"Nyt minä kuolen", ajattelen ja sen minä teenkin.

Vihdoinkin.

"Alku" 15.9.-10

Alussa oli suo. Ei kuokkaa eikä Jussia, vain suo. Suosta nousi suoeläimiä, joilla oli karvaiset käpälät ja kolme hammasta. Hampaillaan ne rikkoivat kuvitteellisia kookospähkinöitä, kun eivät tienneet paremmastakaan. Ilman häntää ne eivät voineet edes uida, sillä Evoluutio oli kertonut sen niille. Heille. Oma persoona kehittyi jo 200 vuotta ajanlaskun kahvitauon alun jälkeen, samoin mieltymys paritella ydinjätteestä kuoriutuvien toukkien kanssa. Siitä syntyi risteytys nimeltä Jussi, joka nimesi suoeläimet mammuteiksi, tappoi ja myöhemmin söi ne. Kolmesta hampaasta hän teki pianon joka ei soinut eikä edes näyttänyt hyvältä. Tästä masentuneena Jussi lauloi omatoimisena poikana itsensä suohon, jossa eli kolme vuotta ja kuoli jääkauden tullen.

"Mufasa" 15.9.-10

Menninkäinen sateessa ilman suojaavia kahvinpuruja, etsien onneaan ankan räpylöistä

Uppsalan ainoa lintu biisonilauman keskellä,
faaraoiden perintönä hunajaa, sitä yhä kelvollista.
Alfauroksen vastaluvun vastaluku kupillisessa kirnupiimää:
simpanssin löyhkää matelee bussin takavaloissa kuin
antihistamiinihuuruinen norppa rannalla, bailaten pingviinien kanssa.

"Syksy" 17.9.-10

Polkupyörän rengas pyörii
yli asvaltin kostean,
kiiltävän lehtipäällysteen

Jalkakäytävän reunan
melkein mädät omenat
Ja sade ilman tihkuvaroitusta
Minä en ehdi pukea viittaa

Hymyilen sateelle,
se saa sen punastumaan
Hiljentymään
Loppumaan

Saa sateenkaaren pilvien päälle

"Ankka" 12.9.-10

Jos ankan ääni ilman kaikua
onkin kaiku ilman ääntä
etenevää hiljaisuutta
tilassa täynnä tyhjää

12.9.-10

Kun luovuus
muuttui ruumiiksi
en osannutkaan enää elvyttää

Silloin ainoa pakotieni tukittiin
kivillä ja kauranjyvillä

Yrittäisin ulos
vaikka epätoivoisin keinoin
Mutten halua tuhota
sitä tulevaisuutta
jota minulla ei ole

"Kuin yö ja päivä" 30.8.-10

Minne katosi se iloinen
ihminen
Joka nauroi kaikelle,
nauroi liikaa
Oli iloinen ja ihana
Jonka kasvot olivat täynnä valoa?

Mitä hänelle teki
se tumma hahmo
Joka näyttää nukkuvan pulpetilla
Soittaa Rautavaaraa kitaralla
Heiluu keskisormi pystyssä
niille
jotka eivät kunnioita?

"Ilmastonmuutos" 28.8.-10

Vuodenaikoja potenssiin kymmenen
Parin kuukauden jääkausi ja intiaanikesä
Ennen vain tasaisen leuto kausi.

Eihän tämän näin kuulu mennä
ettemme voi luottaa luonnon
tasaiseen kiertokulkuun
Aina saa olla varuillaan
siitä
mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Aurinkoista maailmanlopun mahdollisuudella

28.8.-10

"Pidä huolta
Vie perille"

Alitajuntani käski
sinun äänelläsi
Muita en kai enää uskoisikaan

Kuinka monetta kertaa
pelastitkaan taas henkeni
(Vaikket mitään tehnytkään.)
Minä lupaan sinulle:

Pidän huolta, vien perille
Vaikka luoteja sataisi ylleni.

"Titanic" 16.8-10

Nähkäämme New Yorkissa
Katselen teitä viimeiseen saakka
Pidä lapsista huolta
toivota hyvät yöt

Vene lähti avomerelle
ihmisten huudot ympärilläni
Vesi tavoittelee meitä kaikkia

En usko enää tulevaan
mutta toivon

Vettä jo keulaan, nimeen asti
valot vilkkuvat
sammuvat sitten,
perä vajoaa aaltoihin.

Nähkäämme New Yorkissa
olivat viimeiset sanani
sitten vajosin pohjaan
kera uppoamattoman laivan.

"Iltakymmenen" 15.8.-10

Minä lepään
mutten nuku
Minä murehdin
liito-oravia ja huomista
porkkanankuoria kaatopaikalla
Titanicilla kuolleita
Ja nyt jo ruostunutta laivaa.
Minä olen syyllinen
siltä tuntuu

Minä en sure itseäni
se olisi itsekeskeistä
En ole niin arvokas

"Kotimatka" 14.8.-10

Tiellä juoksee kissa
minä maukaisen
Se tuijottaa kuin mielipuolta
Ehkä olenkin
Mitään en myönnä.

Tuulispäänä alamäkeen
eikä tänäänkään autoja risteyksessä

5.7.-10

Ei tee pahaa
Herätä yöllä yksinäisyyteen.
Ei tee pahaa
Valvoa yötä koska ei nukuta.
Ei tee pahaa
Herätä iltapäivällä
ja tajuta hukanneensa päivän.

Mutta minun tekee pahaa
Olla tunti kuin koomassa
Herätessäni
En ole varma
Olinko unessa.

"Hiusten päiväkirjaa" 29.6.-10

Kesäkuun 29.

Tänään, noin kello kolme yöllä, orjuuttajamme hyökkäsi taas pitkän tauon jälkeen. se hajotti osan toreista ja käski meidät taas tekemään työtä, mutta tehtävä oli sille silti liian vaikea, joten se vetäytyi. Pian hyökkäykset kuitenkin jatkuivat taas ja lisää toreja ja rakennuksia hajotettiin. Meidät pakotetaan vähitellen ruotuun.

Olemme väsyneet pysymään suorina ja kiiltämään kauniisti, se on niin raskasta! Myöskään viikottaiset vesikastelut inhottavine vaahtoineen, sekä joskus tapahtuvat väriorgiat vahvoilla aineilla rasittavat meitä entisestään. Voi, tällaisina päivinä kuka tahansa medänlainen toivoisi syntyneensä kulmakarvaksi tai vähintäänkin sellaiseksi nukaksi poskella... Kuinka kadehdimmekaan heitä...

"Sattuu" 26.6.-10

Puheesi on sarkasmia
täynnä ivaa
Sinä halveksit
Sitä
minkä näen peilistä
Sinä leikit tunteillani
Huomautat
pienistä virheistä.
(Pilkku on petikaverisi!)
Mutta tiesitkö
minkä sinä teet leikillä
Minä otan sen tosissani?
Se sattuu.

Ennen pitkää
minunkin
pitää vapauttaa se kipu
verenä pitkin ihoani.
Tietäisit tekosi
ja sen tuloksen.

"Toivomuksia" 26.6.-10

Me toivomme sinulle pelkkää hyvää
he sanoivat,
Toivomme pitkää ikää
ja Valiojogurttia
Toivomme
että löydät hyvän työn
ja kodin
ja miehen
Toivomme sinulle
kolmea lasta
ja koiraa

Milloin te kysytte
mitä minä haluan?

"Huuda, huuda" 25.6.-10

Huuda, huuda sinä vain
minä en aio kuunnella
Minä en aio poistua
pilvilinnoistani

Huuda, huuda sinä vain
äänihuulesi loppuun
Minun ei tarvitse
enää kuulla

Huuda, huuda sinä vain
niin kuuroudun minäkin
Pilaat minulta kaiken
mikä vielä merkitsee
kaiken mikä kestää.

Huuda, huuda sinä vain
niin minä soitan
musiikkia liian kovalla
Jotta kuulisin edes basson.

24.6.-10

Minä kiinnyn
itseni hengiltä

Ja sitten ikävä lyö
molemmillle poskille.

"Kokko" 24.6.-10

Minä ryömin
pakoon, ovesta
Kaikki sortuu ympärillä

Juoksen
Lähimpään taloon
monta kilometriä

Soitan
Ja rauhallinen ääni vastaa
Minä olen paniikissa
ja puhuminen on vaikeaa

Itken
Sillä kaikki on tuhottu
Jonkun mielestä
oli hauskaa tehdä kokko
Toisten kesämökistä
ja tuntea palaneen lihan haju

"Kissanpentuja" 24.6.-10

"Miiu!"
Kahdeksan palloa
ryömii toistensa yli
Niillä on pienet korvat
ja pieni ruumis
Mutta suuret silmät
ja paksu häntä

Minulla on niitä neljä sylissä
Aivan solmussa,
yhden pää
mutta kenen häntä?
Kynsiään ne eivät hallitse
ainakaan vielä
Eivätkä jalkojaankaan

Pitkä on matka
isoiksi kissoiksi
mutta elämä opettaa
ne varmasti vahvoiksi

"Kielikello ja muuta mukavaa" 23.6.-10

Kielikello, kielikello!
Revin sinua hiuksista
ja syön karkkipussisi tyhjäksi!
Itkupilli, kielikello!
Jos tuosta loukkaannut
ja kerrot aikuisille
Sinä olet kielikello, kantelupukki!
Mene muualle kaakattamaan!

Kantelupukki, kantelupukki!
Kantele kaikessa rauhassa!
Kantele, kantele vain,
kerro pois kaikki kamala!

Kantele, kantele
Kanteleen soida
Heleästi ja kirkkaasti
Korkeilla äänillä
Nuku sinä vain
Minun kanteleeni sointiin.

Ei susi sinua syö
Eikä karhu kaappaa
Ei ilves sinulle irvistä
Eikä huuda haukka.
Nuku, nuku rauhassa
Aamunkoittoon asti.

Kielikello, kielikello!
Minuakos pelkäät, vellihousu?
Meneekös pupu pöksyihin?
Vellihousu, kielikello!
...Vellikello?

Vellikello!
Lähden syömään, jää sinä tänne
Tulen pian takaisin huutamaan
Sinä pelkuri istut tässä
kunnes kuulet taas minun huutavan.
Kielikello, kantelupukki!
Vellihousu!

"Tekeekö se kipeää?" 23.6.-10

Minä en osannut vastata kysymykseeni, sillä en ollut kokenut sitä. Vielä. Luulin, että tarkoitin vain sitä tietynlaista rakkautta, jota tunnetaan vastakkaista (tai toisinaan samaa) sukupuolta kohtaan. Minua ei kiinnostanut, tiesin että kaikki olisi kuitenkin turhaa. Haluan elää yksin.
Mutta kukaan ei varoittanut minua muusta, kuin niistä jotka etsivät vain sitä mistä ei puhuta. Minua varoitettiin menemästä vieraiden autoihin, minua varoitettiin uimasta liian syvälle. Käskettiin pysyä lähipiirissä ja ylittämään tie vasta vihreällä. He halusivat suojella, mutta miksi suojella ketään hyvältä asialta jonka ei pitäisi satuttaa? Miksi?
Ei siinä olisikaan ollut mitään järkeä, kieltäminen olisi tehnyt pahempaa jälkeä, näkyvämpää jälkeä. Mutta ehkä sekin olisi korjautunut. Haava rupeutuu ja katoaa myöhemmin, vaikka voikin näyttää pahalta. Mutta kuka osaa parantaa halvaantuneen käden, joka näyttää normaalilta?
Minä elin onnellisena, ei, vaan onnettomana. Kunnes se iski. Nosti minut taas seisomaan, suorassa ja puhalsi ilmaa keuhkoihini jotka olivat jo kuolla hapenpuutteesta. Lämmitti minun palelevaa sieluani ja palautti sille tunteet.
Ja minä rakastuin.
Ei, kuten alussa sanoin, ei, ei lainkaan niin. Enkä samalla lailla kuin lapsi rakastaa äitiään (mitä minä en ole tehnyt hetkeen). Se oli riippuvaisen rakkautta, takertuvaa ja ohutta, katoavaa.
Kunnes kaikki romahti. Etsin tulevaisuutta hapuilevin sormin sumusta mutta löysin vain olemattomuutta. Istahdin hiekkatielle ja itkin. Tai ainakin yritin. Tämä kaikki oli riistänyt minulta kyvyn itkeä. Halusin vain kuolla.
Mutta nyt tiesin vastauksen kysymykseen:
”Tekeekö se kipeää?”

Kyllä, se tekee kipeää. Viiltävää, kovaa ja jatkuvaa kipua. Mutta niin suloista ja koukuttavaa.

"Asenne(vamma)" 23.6.-10

"Katsokaa tuotakin
joka istuu tuolla yksin
Pukeutuu aina mustaan
käyttää mustaa meikkiä
Puhuu kuolemasta
ja itsemurhasta

Joku masennus sillä muka on
Mutta kumminki feikkaa
koska on niin emo
Säälin sen vanhempia
Se varmaan juokin
ja polttaa
ja käyttää huumeita

Ja sillä on arpia
sydän kädessä ja tekstiä jalassa
Ollut osastollakin
Mielisairaille tarkoitetulla
Eikä se jaksa innostua koskaan
on paskaa seuraa
Mennään haukkumaan sitä"

"Katsokaa tuotaki
se on polttanu naamansa
ja sen koira kuoli
kun se oli pieni

Ja sillä on joku sairaus
mihin se voi kuolla
vaikka onkin harvinaista
Ollaan sen kavereita
kun se tarvitsee tukea."

..Miksikö en pidä ihmisistä?

"Julmaa" 23.6.-10

Maailma
on jumalten leikkikenttä
Jumalilla julma huumorintaju
Tai mieleni on vain pieni ymmärtämään.

Vai miten muuten
kukaan
voi tappaa kissanpennun
korkokengällä?

"Sata" 22.6.-10

Liikaa sontaa
Miten olette jaksaneet?

Minä päätin lopettaa
noin kaksikymmentä kertaa
En pakota teitä näkemään
sitä minkä itse aiheutin

Mutta miten silti
täytin vihkoni sanoilla
Tuhansilla ja tuhansilla
Saastutin niillä mielenne

Tämä on Koottujen sekopäänovellien 100. runo. Riemuitkaa! (Tai älkää sittenkään)

"Sanapeli" 22.6.-10

Sanat päässäni kiertävät kehää.

Yksinkertaisia säkeitä
Pelkistettyjä säkeita
sillä koskaan
ei saa kertoa liikaa

Käytettyjä säkeitä
Uusia säkeitä
Hyviä ja huonoja
Ja hyvin huonoja.

Löytyykö miljoonasta palasesta
Koskaan kahta toisiinsa sopivaa?

"Neula" 22.6.-10

Ei kahta samaan paikkaan
Ei puhkottuja valtimoita
Ei halvaantuneita kasvoja
Ei liikaa kipua
Ei näkyvää
Ei piilotettua

Kuinka vaikeaa onkaan
työntää neula ihon läpi

"Onko minusta" 22.6.-10

Onko minusta
Ylittämään virtoja
Siirtämään vuoria
Rakentamaan patoja
jotta voin päästää veden taas vapaaksi?

Onko minusta
Käymään Kuussa
Löytämään sateenkaaren päätä
Ottamaan perhosta kiinni
Leijumaan metrin ilmassa


Mihinkään?

"Yö" 22.6.-10

Yöllä ääniä on enemmän. Ikkunasta leijuva tuuli auttaa ihokarvani pystyyn ja saa minut vetämään peiton päälleni. Yritän ajatella kauniita asioita tai pimentää mieleni kokonaan, mutta kaikki maalautuu verenpunaiseksi sohjoksi ja utuisiksi kauhukuviksi vuorten takaa. Kaikki tuntuu kaukaiselta enkä tahtoisi nousta tai tehdä mitään, mutta en myöskään voi pysyä paikallani. Kaikelle on liian aikaista mutta olen silti myöhässä. Pitäisi nukkua, tiedän, se on ainoa varma asia mutta käytännössä mahdoton. Minä en tiedosta olevani unessa, tai ainakaan en muista sitä aamulla. Kaikki tuntuu niin lyhyeltä

"Viikonloppu" 20.5.-10

Taas se alkaa
heti lopun jälkeen

Halu juosta ulkona
mennä minne tahansa
Lähteä ulos tai johonkin
Pois täältä
neljän seinän sisältä.

Ylihuomenna totean
mököttäneeni sisällä
koko perhanan kaksipäiväisen.

"Hienon kissan hassut toimet" 20.5.-10

Kissa kieriskelee,
piehtaroi kukkapenkissä
Pyydystelee kärpäsiä
karvaisilla käpälillään

Haukottelee syvään
Hyppää syliin
ja painaa otsansa
omaani vasten.
Kun sitä rapsuttaa korvan takaa
tai niskasta
Se pörisee kuin kimalainen.

"Sana ylittää sillan" 16.5.-10

Suusta suuhun, tai korvaan. Kuiskaus kaikuu mielestä toiseen, läpi vihertävän ja harmaan kaupungin. Tuuli kuljettaa sitä, lehdet havisevat, ihmiset mutisevat sen seitsemää kirjainta kuin mantraa jolla tappaa paha. Sitä se onkin, sen tieltä väistyy kaikki mitä se ei tahdo kiertää, se ei jätä mitään huomaamatta. Se on jotakin, mikä on ollut olemassa aivan alusta saakka, on olemassa aivan loppuun ja ylikin, pysyen yhtä kirkkaana ja vahvana, heikentymättä koskaan.

Ihmisten joukossa kulkee sana, yksin ilman muita, muttei silti erakkona. Vesi sen alla levittää laineillaan vaimeaa viestiä kuuroille korville. Askeleet taputtavat sille rytmiä, kun se kiemurtelee läpi ihmismassojen ja istahtaa joen reunalle nuoren miehen viereen. Se ujuttautuu tämän aivoihin ja jättää olemuksensa kaikumaan sinne.

Miehen huulet liikkuivat kuiskaten yhden ainoan sanan:
"Rakkaus."

"Taide" 16.5.-10

Kuollutta solukkoa
Elämän kantapäistä

Suolaton kyynel
sokean silmästä

Hippejä sotarintamalla

Umpikuurojen ulkoilmakonsertti

"Eteenpäin" 16.5.-10

Miten tahtoisinkaan
Jättää aivot lepäämään
ja vain lähteä

Kävellä eteenpäin
Koko maailma tilaa
Koko maailma aikaa

Nähdä
mihin olemmekaan tulleet.

"Vaino" 14.5.-10

Joka hetki
kun ylitän suojatien
Kun hyppään veteen
Kun istun pyörän satulaan
ja poljen

Vaikka makoilisin peiton alla
lukemassa hyvää kirjaa
Tai nukkumassa

Minun silmäluomieni takana
ainoa joka liikkuu
vainoten, odottaen
on itse pimeys, olemattomuus.
Kuolema.

"Hiljaisuus kertoo eniten" 6.5.-10

Eläisinkö kuolleena
rajamaiden takana
Tietämättä mikä olen,
jyvä vaiko akana?

Päättyykö maailma
samalla kuin elämä?
Jatkuuko vaellus,
jossain, kaukana, pois?

Kantaako siivet
vai huojuuko olevuus?
Joskus hiljaisuus
kertoo eniten.

Kaupungissa pimeää,
turvatonta, hämärää.
Kädet taskussa,
katse maassa.
En jaksa välittää.

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
Ei kuuntele muita
vaan huutaa ne alleen.

Onko ihmisyys pahe
lahja
vai kirous?

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
vaikkei sanoisikaan
yhtään mitään

Puolta tavua pitempää.

"Hamsterin ruokahetki" 1.5.-10

Armotonta vipellystä
Viiksikarvan väpätystä
Jokin tuoksuu, mitä ruokana?
Perunaa ja kukkakaalia!
Huomenillalla
jäljellä vain kippo
Ja hiukan kuivunutta Pilttiä.

"Tivoli" 1.5.-10

Pyörittää, pyörittää
painaa pääni vasten penkkiä
Kädet ilmassa
Jalat vapaana
Silmät suljettuina
tai auki, miten vain.

Kunnes tajuan taas ajattelevani
samaa rataa
kuin muutenkin

Mutta maailmanpyörä ei hajoa.

"Pelkään" 30.4.-10

Pelkään
Jotain tapahtuvan
Ettei enää tulekaan
Kertoo vihaavansa
Lähtee pois
Kuolee pois

Ilman kaikki olisi helpompaa
Helvettiä.

29.4.-10

Kynä on halvaantunut
Ei toimi
Kiukuttelee.
Näppäimistö ei suostu
toistamaan ajatuksiani
Kaikessa komeudessaan

Pitäisikö ihan oikeasti
vain pakottaa
Sormet kulkemaan
Muste virtaamaan
Ranne liikkumaan
kramppaamatta?

"Noidankehä" 29.4.-10

Nojaan sängynlaitaan ja mietin
Miksi edes tarvitsin mitään
kun kerran olen
niin pirun onnellinen?

Vihaan itseäni koska valitan
Valitan koska vihaan itseäni
Ja se pahuus
vain kasvaa ja kasvaa
Kunnes tulvii yli äyräiden
saaden minut tärisemään
vihasta
surusta
kaikesta

Nojaan sängynlaitaan ja mietin:
Ehkä tämän kaiken takia.

"Jatkuu" 29.4.-10

Miksi
En voi pysähtyä
Olla vain, murehtimatta tulevasta
ottamatta vastuuta
painetta mistään?

Onko pakko jättää kaikki kaunis
tai ruma, kuitenkin tuttu
Pitääkö tosiaankin
puskea hampaat irvessä tuulta vasten?

Miksi en tahdokaan enää
mennä, edes vanhassa seurassa
Vaikka vihaan tätä kaikkea
enkä jaksaisi enää?

"Kevät" 29.4.-10

Kylmä viima käy hupparin läpi
Huppu ei suojaa päätä vedeltä
Ilmassa on märän mullan
(tai lannan) tuoksu

Sateenvarjo kädessä
ja koirankakat kantapäissä
Kai se aurinkokin vielä herää.

"Haluan" 22.4.-10

Haluan itkeä mutten voi
Haluan kuolla mutten uskalla
Haluan huutaa mutten saa
Haluan tappaa mutten kuitenkaan
Haluan nauraa
mutta eihän minulla ole
mitään naurettavaa

22.4.-10

Lasinpuhaltaja
vai rappioalkoholisti?

Toinen ansaitsee elantonsa sillä
mihin toinen sen menettää.

"Lätäkkö" 18.4.-10

Pieni lapsi keltaisessa sadetakissaan
Hyppien lätäkössä
Litsis, lätsis
Loiskis, läiskis

Kotona äiti suuttuu
Huutaa naama punaisena
Mutta se on sen arvoista

"Sotilaat" 18.4.-10

Heillä on lupa tappaa
ja niin he tekevät
Vievät vaimoilta miehet
lapsilta äidit
ja kaipa lopulta lapsetkin

Tahdosta
mutta kenen
Vaiko kenenkään?

"Piirtoheitinkalvo" 18.4.-10

Kalvolla kissanpaskaa
liian pienellä präntillä
Vapaudenriistoa!

Tämä on minun työni
Kuin omasta verestäni vuodatettu
Eihän sekään virtaa lokeroituna

Täynnä rasteja
oikein vai väärin
totta vai tarua
kyllä vai ei
vaiko ehkä.

"Punkkari ja pissis" 17.4.-10

Hengitti tupakansavua
Potki kiviä
pinkillä tennarillaan
Yski ja käänsi selkänsä
Nyppi hakaneulaa korvassaan

Katsoi hänen irokeesiaan
Kosketti omia
lakattuja hiuksiaan
Korkkasi uuden siideritlkin
Puuteroi kasvonsa
Punasi huulensa

Liikaa eroja
eikä paljon yhteistä
He eivät puhuneet
toisilleen enää.

17.4.-10

Vieras rakennus
Vieraat askeleet
Vasen.
Oikea.
Vasen.
Oikea.
Mummolan haju
ja tärisevä puhelin.

"Olenko?" 16.4.-10

Ajattelen, siis olen.

Mitä minä olen?
Elossa?
Kuollut?
Olenko olemassa
vai kuvittelenko?
Olenko onnellinen?
Olenko onneton?
Haluanko olla
vai olla olematta?

Lakkaanko olemasta?
Alanko olla?
Tulenko olemaan?
Olenko ollut?

16.4.-10

"Elämä jatkuu", te sanotte
mutta ette te ymmärtäisi
Jätin minuuteni muualle
sinne, mistä en saa sitä takaisin

Minä olin onnellinen
Ja kun on ollut onnellinen
on yhä vain vaikeampaa
palata takaisin synkkyyteen.

Minun kyyneleeni ovat jälleen kuivuneet.

"Toivon" 12.4.-10

Minä toivon voivani elää
Minä toivon voivani kuolla
Minä toivon sekoavani
Minä toivon saavani
pitää järkeni

Minä toivon voivani puhua
Minä toivon voivani vaieta
Minä toivon,
mutten kuitenkaan lähde
vaihtoehdoista valitsemaan

"Luomisen tuska" 12.4.-10

Pakotan sormeni juoksemaan
Kiroan, liikaa tavuja
eivät sovi tähän väliin.

Antaa olla
En jaksa välittää
Menen hakkaamaan päätäni seinään
yritän unohtaa kaiken.

"Riisuttu omakuva" 7.4.-10

Henki ja vastarannankiiskeys. Jatkuva musiikkisoitin pään sisällä: naa-na-naa, naa-na-naa. Tavoite tarrautua kiinni pikkuasioihin ja ihmisten kutittaminen kyljistä. Koko yhtä pitkä kuin leveä olemus. Ilman kaikkea tätä minusta ei olisi tullut minä. Olisin vieras vieraiden joukossa, yksin vaeltava sielu, lanka ilman päätä, äidfin pikku herranterttu ja tunnollinen oppilas.

"Aistien" 7.4.-10

Jokirannassa haisee keväinen paska. Pahvin maku suussa ja kylmä jaloissa. Vesi kantaa käkätystä ja jääpaloja. Kello soittaa puoli kuuden merkiksi.

Sylki maistuu happamalta ja sormet ovat kohmeessa pyöräilijöiden kulkiessa ympäriinsä. Märän mullan tai hiekkatien haju sekoittuu kylmään tuuleen.

Isompi jääpalanen kulkee verkalleen joessa ja ilmassa haisee halpa muovi. Tuuli kuivattaa silmiä.

Puiden latvoissa roikkuu tuulenpesiä ja nenä vuotaa tahmeaa limaa huulille. Sormenpäitä kylmää kuin ne aikoisivat jäätyä ja katketa.

Anton istuu kiveyksen reunalla, lähellä jokea joka virtaa kohtuullisen nopeasti. Maisa nousee takaisin maanpinnalle.

Hupparin fleecevuori tuntuu lämpöiseltä sormia vasten ja tuulessa heiluvat hiukset kutittavat kasvoja oikean jalan painaessa vasenta. Kuivunut hiuslakka on karkea sormille.

"Nähtävyyksiä", 7.4.-10

Mennään katsomaan Myllysiltaa!
Mennään Varissuolle istumaan iltaa!
Mennään katsomaan
palaneita puutaloja
Mennään katsomaan
satoja mainosvaloja!
Mennään viljasiilolle
jossa poika päätti retkensä!
Mennään bussikatoksille katsomaan
kuinka juopot tuhlaavat hetkensä!

"Luottamus" 5.4.-10

Jos tekin vedätte maton alta
mitä minulle enää jää?
Rikkirevitty sieluparka,
Kylmää
Synkkää
Ikävää

Olette luottamukseni saaneet,
siis pitäkää kiinni siitä.
Sillä petturin ei pyydöt aneet,
Sen palauttamiseen riitä.

"Synkkä tie" 5.4.-10

Niin moni asia mieltä vaivaa
ja väsymys pään alas painaan
Miksi aina tutuin ja turvallisin
pitää jättää taa
ja jalat rakoilla synkällä tiellä
jatkaa kirottua matkaa.

"Kärsimys" 1.4.-10

Saitte puhumaan
Kuin onnistunut leikkaus
Jätitte omilleni
Kuin kirurgi
jättäisi vatsan auki
Ja nyt hukun tunteisiini,
vuodan kuiviin

31.3-10

Kun sanat kertovat tarinaasi
Melodia koskettaa syvältä
Laulat silmät kiinni mukana
ja ajattelet sen olevan totuus

Ja sitten eräänä päivänä
Tajuat, etteivät ne sanat
joita ennen rakastit
Olekaan enää täydelliset.

"Suuttumus" 31.3.-10

Lasken tuhanteen
Hengitän syvään
Silti sisälläni kytevä raivo
tahtoo päästä ulos
Saada happea elääkseen.

Ehkä minulla jokin päivä
on voimia tukahduttaa se
Tappaa, vaikka tiedänkin
sen heräävän uudelleen eloon.

"Vastarannankiiski" 31.3.-10

Te kysytte
Pysyn vaiti
Te käskette
Uhmaan teitä
Te puhutte
enkä kuuntele
Te halaatte
ja karkaan käsistänne

Te ette voi ymmärtää
minun sokkeloista mieltäni
Ettekä voi vangita
ajatuksiani paikoilleen
En tahdo kuulla
sitä mikä satuttaa minua
Ja minua ahdistaa
vieraan kosketus

Se tekee minusta minut.

"Tehty" 31.3.-10

Kun kaikki on jo tehty
Ei enää mitään luotavaa
Eikä uutisissa mitään uutta
Mikään ei yllätä enää

Toisinaan sitä ihmettelee
minkä vuoksi enää taivaltaa?

"Kuinka?" 31.3.-10

Kuinka siteeni maailmaan
on yksi ihminen?
Kuinka jaksan jatkaa
vain toisen olemassaolon vuoksi?
Kuinka elämäni ainoa tarkoitus
onkin ikävöidä häntä?
Kuinka ihmeessä
tämä ikinä toimisi näin?

"Naamio" 27.3.-10

Peitän ilolla
surun ja vihan
Peitän ilolla
ja valehtelen teille.
Itselleni.

Mutta silti tiedän
naamio rakoilee
Te näette lävitseni.
Minä tiedän.

Enkä sure sitä lainkaan.

"Hyvästi" 26.3.-10

Vaikka purin huuleni verille
meikit valuivat
vetenä poskia pitkin.

Tänään ei sanottu näkemiin
vaan hyvästi.
En tule enää takaisin.

"Kerrankin onnellinen" 5.3.-10

Siitä huolimatta, että laukkuni on raskas kantaa
Siitä huolimatta, että ikävä taittaa minut kahtia
Siitä huolimatta mieleeni mahtuu vain
kuinka ihana ilta tämä onkaan.

"Aamu" 28.2.-10

Aamu valvotun yön jälkeen,
kun aika mataa
niin kamalan nopeasti
Vastahan kello oli viisi
ja nyt jo puoli seitsemän?

Istun ikkunan edessä ja tuijotan ulos
Katulampujen sammuessa
havahdun ja tajuan
kellon käyneen jo vartin yli seitsemän
Nytkö ne jo liikkuvat autoillaan?
Tinttikin heräilee
ja laulaa jossakin puussa

Miten tänä aamuna
aurinko ei noussutkaan?
Sumuverhon peittäessä
jopa linkkitornin, joka näkyisi kauas
Valoa, muttei aurinkoa
Pari vuosikertaa Aku Ankkoja luettuna

"Unettoman yö" 27.2.-10

Kymmentä vaille neljä yöllä
Makaan peiton alla
Silmät auki tuijottaen kattoa
Ajattelen
vaikka aivoni eivät toimi

Ollako vai eikö?

"Elokuva" 25.2.-10

Oma elämäni
Kuin elokuva

Päähenkilönä joku muu.

"Luokkakuva" 25.2.-10

Kaksikymmentäkolme kaunista lasta
Rykelmänä neljässä rivissä
Kaksikymmentäkolme kaunista lasta
Ja eturivissä yksi ruma.

Kaksikymmentäkolme kaunista lasta
Eturiviin leikattu reikä
Se yksi ruma lapsi
irvistää rumaa hymyään roskakorissa.

"Kuinka kauan?" 24.2.-10

Kuinka kauan vielä
kykenen tuhlaamaan aikaa
siihen, että suren tekojani?

Sitä, mikä on jäänyt tekemättä
Mitä olisi pitänyt sanoa
tai jättää sanomatta
Kuinka olisikin pitänyt
väittää vastaan
eikä istua kiltisti ja manata.

Kuinka kauan vielä
kykenen tuhlaamaan aikaa
tulevaisuuden murehtimiseen?

Miksi jaksan huolehtia
maailmasta,
siitä miten minä
en voi yksin vaikuttaa kohtaloomme.
Miksi välittäisin teistä
kun en itsekään halua elää?

18.2.-10

Kyynelsilmin katsellen maailmaa
Tappaen katseella kaiken pahan
Suren sitä,
miten tyhmiä me ihmiset olemmekaan.

"Kynä" 18.2.-10

Kynä, kirjoita puolestani
kaikki rivit täyteen
Kynä, ajattele puolestani
kun en itse siihen kykene
Kynä, puhkaise keuhkoni
silloin kun on mahdotonta jatkaa.

18.2.-10

Sinä naurat sille
mitä muut karttavat
Etkä sure sitä
mitä muut surevat
Sinä et kohtele minua kasana lantaa
Ja sinun hymysi
on kauneinta mitä maa päällään kantaa.

"Heinänokka" 18.2.-10

Tuulee
Lumihiutaleet pyyhkivät
lehdistä kaljuja puita
ja korkeita mäntyjä

Askeleet lumessa painaumina
meri puiden takana
ja vierestä kuuluva langan ja puikkojen nitinä
Ihmisten ääniä
mutta he eivät ole tässä.

Opinko koskaan elämään hetkessä?

"Älä jätä" 17.2.-10

Minä tiedän sinun kuuntelevan
Minä pystyn luottamaan
Minä sain jo hymyni takaisin
ja kykenen jälleen itkemään.

Minä en halua
tämän kaiken olevan Ohi.

"Kaikki on hyvin" 31.1.-10

Jospa joku nyt tulisi
Pitäisi kädestä, halaisi
Hiljaa, kuiskaten sanoisi:

"Kaikki on hyvin."

Ehkä voisin jopa nukkua
Ei tarvitsisi pelätä petoja

Tietäisin että joku välittää
Tietäisin että joku ymmärtää.
Tuntisin kuinka pelko ja ahdistus
Jonnekin kauas häviää

"Suolakristallit" 29.1.-10

Mihin kyyneleet katosivat kauan sitten
pakenivatko ne mätää sielua?
Nyt kun niitä vihdoin tarvitsen
en löydä niitä edes sieltä
minne ne viimeeksi jätin.

Piiloon, pois ihmisten näkyviltä,
luolaan sementillä sinetöityyn
Kuivakauden tullen vesi haihtui
jättäen jälkeensä suolaisia kristalleja.

"Ihmissyöjä" 29.1.-10

Toinen jalka poikki
repussa raakaa lihaa
Mihin ihminen joutuukaan
kun kykenee tuntemaan vain surua
ja vihaa?

27.1.-10

Kesäilta, aurinko laskee. Taivas on oranssinpunainen. Tuulee ja kurjet lähtevät lentäen pois. Nuori tyttö pitkässä, valkoisessa, harsokankaisessa mekossa seisoo rannalla. Hetken mietittyään tyttö älkää kävellä askel askeleelta syvemmälle kunnes mitään ei näy. Huomista ei enää tule.

"Ystävyys" 2.1.-10

Taas kerran nähtiin
miten helposti se rikotaan
ennen
minä oletin olevani syyllinen
suljin silmäni
ja maksoin korjauksen.

Tällä kertaa en alistu
Et tule saamaan anteeksi
vaikka sinä kyykäärme
alhainen matelija
Anelisit sitä sihisten
kieli ilmaa piiskaten
myrkkyhampaidesi välistä.

Se on ohi nyt.
Sayonara
hyvää loppuelämää

Ei tule ikävä.

"Rike" 31.12.-09

Pitäkää minut täällä vaikka ikuisuus
ei minulla ole kiire mihinkään
Mutta vaikka kuinka käskisitte
ette saa anteeksi pyytämään.

Ainoa rike jonka myönnän
on se että ylipäätään edes
synnyin

"Uusi vuosi" 31.12.-09

Kohti uutta vuotta
Uutta vuosikymmentä vastaan
Kädet tiukasti nyrkissä
mielessä vain yksi kysymys:
"Miksi?"

Minä tervehdin sitä
selkä suorana, nyökäten
Arvokkaana kuin viemärirotta
jonka päälle likavesi ryöppyää.
Hukkuisinpa kerrankin.

Ja vaikka kuinka odotan
ei taivaalla näy tähdenlentoa
Vain raketteja
kuin polttaisivat rahojaan